Lily Allen nolosti rysän päältä kiinni

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittilaulaja Lily Allen on jäänyt kiinni nolosta valheesta peruessaan esiintymisensä merkittävässä hyväntekeväisyystapahtumassa nielurisatulehduksen takia. Konserttipäivänä hänet nähtiin nimittäin katsomassa toista konserttia yleisön joukosta.

Lily Allenin oli määrä esiintyä lontoolaisella Koko-klubilla keskiviikkona 24. maaliskuuta järjestetyssä Ica Annual Fundraising Gala Party -tapahtumassa. Hän joutui kuitenkin perumaan esiintymisensä aivan viime hetkellä sairastumiseen vedoten. Allenin taustavoimat kertoivat hänen sairastuneen nielurisatulehdukseen. Tilaisuuden järjestäjät saivat tilalle toisen laulajan Ellie Gouldingin.

Väitteet sairastumisesta joutuivat kuitenkin varsin erikoiseen valoon, kun Lily nähtiin samana iltana nauttimassa täysin rinnoin The Social -klubilla järjestetystä konsertista yhdessä ystäviensä kanssa, The Sun uutisoi. Silminnäkijöiden mukaan Lily ei vaikuttanut lainkaan sairaalta.

Uusimmat