Miley Cyrusista tulossa seuraava leffafloppaaja?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka tämän hetken suosituin teinitähti Miley Cyrus ilmoitti viikonloppuna jättävänsä musiikin kokonaan keskittyäkseen jatkossa vain näyttelemiseen. Tähän saakka sekä näyttelijänä että laulajana tunnetuksi tullut superjulkkis otti samalla rohkean askeleen, jota on nyt ihmetelty kovasti lukuisissa amerikkalaislehdissä.

The Last Song -elokuvassa parhaillaan poikaystävänsä kanssa näyttelevälle 17-vuotiaalle tähdelle elokuva on ensimmäinen roolityö, joka ei liity hänet tähdeksi nostaneeseen ja supersuosittuun Hannah Montana -televisiosarjaan. Samalla Miley Cyrus ottaa askeleen, joka voi koitua hänen uransa kohtaloksi. Ennusmerkit eivät nimittäin ole kovin hyvät, mikäli katsotaan historiaa taaksepäin vastaavien tapausten osalta.

Lukuisat laulajatähdet ovat nimittäin tehneet vastaavankaltaisia valintoja, jotka ovat kuitenkin lopulta päätyneet nopeasti floppiin ja aiheuttaneet suosion romahtamisen ja hyvältä vaikuttaneen uran päättymisen ennen aikojaan. Jälkikäteen onkin ollut helppo todeta, että ”suutarin olisi kannattanut pysyä lestissään”. Toki menestystarinoitakin on, mutta suurin osa vastaavista tähdistä on flopannut pahasti.

Tähän jälkimmäiseen kategoriaan lukeutuvat kymmenien muiden lisäksi myös muiden muassa Tony Bennett ja Vanilla Ice. Samaan sarjaan olisivat päätyneet vääjäämättä myös Britney Spears ja Jennifer Lopez, jotka ymmärsivät kuitenkin jatkaa musiikkiuraansa ja lopettaa yritykset menestyä valkokankaalla. Elokuvaurallaan ovat sen sijaan niittäneet viime aikoina menestystä muiden muassa Mariah Carey ja Queen Latifah.