Cheryl Cole salatreffeille hiphop-tähden kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittilaulaja Cheryl Cole on ollut viime viikkoina tiiviisti otsikoissa jouduttuaan aviomiehensä pettämäksi. Useiden naisten kanssa seksisuhteessa ollut aviomies Ashley Cole saa nyt mahdollisesti maistaa omaa lääkettään.

Cherylin väitetään nimittäin olleen salatreffeillä amerikkalaisen hiphop-tähden kanssa. The Black Eyed Peas -yhtyeen jäsenen ja hittituottaja Will.i.amin kerrotaan kutsuneen seksikkään poptähden Los Angelesiin salaiseen tapaamiseen. Will.i.am on brittilehtien mukaan toiminut Cherylin olkapäänä jo hetken aikaa kaunottaren murruttua aviomiehensä uskottomuuden paljastuttua.

Nyt Will.i.amin kerrotaan kutsuneen Cherylin viettämään pääsiäistä kanssaan Yhdysvaltoihin, Grazia-lehti uutisoi. 35-vuotias hiphop-tähti tuntee 26-vuotiaan laulajan jo entuudestaan, sillä hän ja Cheryl ovat työstäneet musiikkia yhdessä jo useammankin kerran. Tähtipari työskenteli yhdessä jo vuonna 2008 julkaistulla Heartbreaker-singlellä. Sittemmin yhteistyö jatkui hedelmällisenä Colen ensimmäisellä 3 Worda -sooloalbumilla, jonka Will.i.am ansiokkaasti tuotti. Cheryl on kiitellyt miestä myös julkisuudessa hyväksi ystäväkseen. Parin lähipiirin mukaan heidän välillään on havaittavissa myös selvää romanttista kipinää.