Laulajatähden kampaamolasku 5.000 dollaria – jätti maksamatta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu naispuolinen hiphop-artisti Kelis on joutunut ongelmiin huippukalliin kampaamoreissunsa takia. Neitokainen käväisi viime vuoden toukokuussa Santa Monicassa sijaitsevassa hulppeassa kuontaloliikkeessä, jonka laskuksi muodostui lopulta peräti 5.000 dollaria.

Kelis ei kuitenkaan maksanut laskuaan, josta väännetään nyt peistä leivättömän pöydän ääressä. Kampaamo haastoi nimittäin artistin oikeuteen. Oikeudenkäynnin ensimmäinen istunto järjestettiin eilen, mutta Kelis ei itse saapunut paikalle. Tästä poissaolosta johtuen tuomari tuomitsi tapauksen suoraan Kelisin häviöksi, eli määräsi popparin maksamaan laskunsa korkojen kera, TMZ uutisoi.

Kelisillä ei pitäisi olla pikkurahasta puutetta, sillä hän erosi taannoin kollegastaan Nasista. Avioerossa Nas määrättiin maksamaan ex-vaimolleen peräti 55.000 dollarin kuukausirahaa, eli 660.000 dollaria vuodessa. Kyseinen summa sisältää sekä ex-vaimon ylläpidon, parin yhteisen lapsen elatusmaksun että pariskunnan Los Angelesin asunnon lainakulut. Oikeuden päätöksen mukaan Nas joutuu lisäksi kustantamaan lapsen sairausvakuutuksen ja lastenhoitajan palkan.