Ritarikunta julkaisee uuden levyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monsp Records julkaisee turkulaisyhtye Ritarikunnan viidennen pitkäsoiton 21. huhtikuuta yhteistyössä yhtyeen oman levymerkin Loko Recordsin kanssa. Levyn nimeksi on tulossa Albumi.

Viisihenkisen Ritarikunnan muodostavat Jesse J, Oddjob ja Varissuo sekä mikkimiehet Chyde ja LempiJoe. Yhtye nousi pinnalle vuosituhannen taitteessa, jolloin se levytti yhden omakustanteen jälkeen kaksi albumia Spinefarmin Ranka-alamerkille ja siirtyi vuonna 2004 Monspille.

Ritarikunnan viimeiseksi albumiksi ennen telakalle siirtymistä jäi vuonna 2005 julkaistu Kroonisesti akuutti, jonka jälkeen RK:n jäsenet vetäytyivät kukin omien projektiensa ja elämäntehtäviensä pariin. Debyyttialbumin kymmenvuotisjuhlien teemalla Ritarikunta palaa Albumilla vanhoihin tunnelmiin ja myös tuotantopuolesta vastaa tuttu voimakolmikko eli Jesse J, LempiJoe sekä Dj Oddjob.

– Haluttiin tehdä biisejä sillä meiningillä, joka oli päällä joskus vuosina 2001-2002 päivittäen tietty kaikkea tähän aikaan. Aivan lähtöpisteeseen asti paluuta ei ole, eikä sen kummemmin kaipuutakaan, LempiJoe ja Chyde kertovat.

Kaksikko kuvailee asennetta muutenkin samaksi kuin aina ennenkin sillä erotuksella, että masennusta ja alakuloa ei enää turhaan viljellä ja suurempaan synkistelyyn kuulijat joutuvat hakemaan pontta muualta kuin tältä julkaisulta. Albumin ennakkomarkkinointina maaliskuun puolivälissä julkaistun TKUG Mixtapen fyysinen 200 kappaleen painos myytiin Monspilta nopeasti loppuun. Digitaalisesti mixtape tulee ilmaiseksi ladattavaksi 31. maaliskuuta alkaen yhtyeen kotisivuille osoitteessa www.ritarikunta.com.

Uusimmat