Lääkäri: Michael Jackson tappoi itsensä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näkemykset viime kesänä edesmenneen poptähti Michael Jacksonin kuoleman ympärillä ovat edelleen hyvin ristiriitaiset eri osapuolten kesken. Tutkimuksissa on jo aiemmin vahvistunut, että supertähti kuoli lääkkeiden yliannostukseen ja erityisesti kielletyn Propofol-lääkkeen johdosta.

Laulajan henkilökohtainen lääkäri Conrad Murray on ollut alusta saakka pääepäilty, ja hän joutuukin nyt vastaamaan syytteisiin kuolemantuottamuksesta. Lääkäri on nyt kuitenkin tuonut esiin oman vasta-argumenttinsa, jonka mukaan Michael Jackson olisi tappanut itsensä.

TMZ-julkaisun mukaan Murray nimittäin väittää nyt, että poptähti antoi itselleen oma-aloitteisesti tappavan annoksen voimakasta Propofol-lääkettä. Lääkäri kertoo antaneensa Jacksonille 25 mg lääkettä noin kello 10:50. Määrä on noin kahdeksasosa pullollisesta, ja sillä määrällä potilas nukkuisi vain 5 – 10 minuuttia, mutta muiden lääkkeiden yhteisvaikutuksesta aika olisi ollut nyt pidempi.

Tämän jälkeen Murray kertoo olleensa huoneessa noin tunnin ajan laulajan nukkuessa. Sitten hän on tehnyt parin minuutin vessakäynnin, jonka aikana hän uskoo Jacksonin heränneen ja ottaneen itse loput Propofol-pullosta ja ruiskuttaneen sen kokonaan kehoonsa ja siten aiheuttaneen itse kuolemaan johtaneen yliannostuksen. Kun lääkäri palasi vessasta, hän löysi laulajan makaamasta sängyllä silmät auki ja pupilit laajentuneina. Tämän jälkeen hän soitti hätänumeroon ja aloitti elvytyksen.