Katy Perry uhkaa levy-yhtiötä: ”Antakaa työrauha tai tulen raskaaksi!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu poptähti Katy Perry julkaisi äskettäin uuden singlensä California Gurls, jossa on vierailijana hiphop-tähti Snoop Dogg. Biisi on ensimmäinen lohkaisu supertähden tulevalta Teenage Dream -albumilta. Laulajasuosikki on lisäksi menossa naimisiin vielä tämän vuoden aikana.

Nyt Katy Perry on lehtitietojen mukaan ilmoittanut levy-yhtiölleen haluavansa rauhoittaa työtahtiaan merkittäväksi. The Sun -lehden mukaan yhtiö on esittänyt laulajalle niin kiireisen markkinointiaikataulun hänen kakkossinglestään, että Katy Perry ei siihen ole suostunut. Sen sijaan hän on ilmoittanut hankkiutuvansa raskaaksi, mikäli hänelle ei anneta tarpeeksi työrauhaa.

– Kerroin heille etteivät suututtaisi minua, ja jos he jatkavat painostamistani, minkä hankkiudun raskaaksi. Minulla on valta harrastaa suojaamatonta seksiä, Katy kertoi lehden mukaan.

Katy Perry on myynyt vuonna 2008 julkaistua One of The Boys -läpimurtolevyään jo yli viisi miljoonaa kappaletta ja hän on neljäs artisti maailmassa, jonka debyyttialbumin kolme singleä ovat nousseet listaykkösiksi. Lisäksi Katy Perry on palkittu Brit ja MTV Europe Awardseissa ja ollut ehdolla Grammy Awardseissa. I Kissed a Girl -esikoissingle nosti Perryn koko maailman tietoisuuteen.