Carmen Electra uhkeana seepra-asussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Marraskuussa viihdelehdet ympäri maailmaa uutisoivat kuinka povipommi Carmen Electra nähtiin pornovideolla, joka oli vuotanut vahingossa julkisuuteen. Myöhemmin koko video paljastui osaksi saksalaisyrityksen mainoskampanjaa.

Nyt Electra on poseerannut varsin näyttävässä mekossa Disneyn järjestämässä hyväntekeväisyystapahtumassa, jossa kerättiin varoja lasten AIDS-hoitoon keskittyneelle säätiölle. Muodokas julkkiskaunotar oli pukeutunut punaisena mattona toimineelle ruohokentälle näyttävään ja etumuksestaan antavaan seepra-asuun. Katso kuvat tästä.

38-vuotias amerikkalainen Carmen Electra, oikealta nimeltään Tara Leigh Patrick, tuli tunnetuksi Playboy-lehden sivuilta, ja hän on sittemmin tehnyt uraa näyttelijänä useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Electran roolisuorituksia on nähty esimerkiksi elokuvissa Scary Movie, Date Movie ja Epic Movie. Tunnetuin roolityö on kuitenkin televisiosarjassa Baywatch. Nykyisin Electra on kihloissa rokkari Rob Pattersonin kanssa.