Victoria Silvstedt on kuin Samantha Fox

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruotsalainen povipommi Victoria Silvstedt rakastaa julkisuutta erityisesti nyt kun sitä ei ole hänelle viime aikoina juuri siunaantunut. Tänä keväänä hän on kuitenkin poseerannut useammankin kerran viihdelehdissä.

Silvstedt on ikuistettu julkkisjuhlissa ja muiden muassa lekottelemassa huvijahdin kannella Monte Carlossa ja Cannesissa. Nyt hänet nähdään Cannesissa pari kuukautta sitten ikuistetuissa kuvissa keikistelemässä huvijahdin kannella. Povipommi nähdään pitkälti samoissa asennoissa kuin hänen edeltäjänsä Samantha Fox aikoinaan. Katso kuvat tästä.

35-vuotias Skellefteåssa syntynyt ruotsalaiskaunotar Karen Victoria Silvstedt on luonut uraa muun muassa mallina, juontajana ja laulajana. Hän osallistui vuonna 1993 Miss Ruotsi -kilpailuun, jossa hänet kruunattiin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Tähdeksi povipommi nousi poseerattuaan vuonna 1996 Playboy-lehdessä, ja hänet valittiin seuraavana vuonna Playmate Of The Year -voittajaksi. Silvstedt on sittemmin tehnyt menestyksekästä julkkisuraa ja noussut yhdeksi maailman tunnetuimmista glamour-malleista.

Vuonna 2005 Victoria valittiin Nuts-lehden äänestyksessä maailman toiseksi seksikkäimmäksi blondiksi. Äänestyksen voitti Jennifer Ellison. Nykyisin lähinnä vilautuksistaan kuuluisa Silvstedt oli teini-ikäisenä myös olympiatason laskettelija. Playboyssakin poseeranneen naisen urheilu-ura tyssäsi kuitenkin jo 16 vuoden iässä olkapäävammaan.