Rokkari-exä sivaltaa rajusti Katy Perryä – syyttää pettämisestä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Katy Perry julkaisee pian uuden Teenage Dream -albuminsa, jonka kansikuva julkaistiin viime viikolla. Siinä alastomana poseeraavan laulajan takapuoli oli täytynyt sensuroida lisäämällä pilvenhattara pepun peitoksi.

Myöhemmin tänä vuonna naimisiin nykyisen kihlattunsa Russell Brandin kanssa aikova Perry seurusteli aiemmin pitkään Gym Class Heroes -yhtyeestä tutun rocktähti Travis McCoyn kanssa. Eron jälkeen he ovat ainakin ulkoisesti pysytelleet hyvissä väleissä, mutta nyt McCoy sivaltaa yllättäen Perryä ja Brandiä uuden Don’t Pretend -nimisen kappaleensa lyriikoissa.

Kappaleensa sanoituksessa Travis laulaa muiden muassa kuinka ”itkuisella pikkuneidillä ei ole syytä valehdella hänelle” ja kuinka rokkari on viimein tajunnut miksi Katy ei katso häntä silmiin. Lisäksi McCoy väittää tienneensä Russellista koko suhteen ajan hotellivierailuineen ja puheluineen. Katy ja Russell tapasivat toisensa ensimmäisen kerran viime vuoden huhtikuussa, jolloin hän seurusteli vielä Travisin kanssa.