Näitä tissikuvia Jon Bon Jovi ei halunnut julkisuuteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuosikymmenien ajan supersuosiosta nauttinut Bon Jovi -yhtye on ollut aina tarkka julkisesta imagostaan. Aika ajoin yhtyeen tähdet ovatkin joutuneet tekemään myös tiukkoja ratkaisuja pitääkseen yllä tietynlaista imagoaan. Eräs päätöksistä oli sensuroida nakukuvia 80-luvulla.

Yhtyeen keulahahmo Jon Bon Jovi ei halunnut saattaa koskaan julkisuuteen kuvasarjaa, jossa hänet nähdään sängyssä neljän lähes alastomana naisen kanssa. Nyt yksi kuvista on kuitenkin päätynyt amerikkalaisen TMZ-julkaisun haltuun ja sitä kautta julkisuuteen. Katso kuvat tästä.

Vuonna 1985 ikuistetuissa valokuvissa naiset näyttävät olevan aikeissa mennä hieman halailua pidemmälle puuhissaan. Yhtyeen entisen managerin kirjoittaman Sex, Drugs and Bon Jovi -kirjan mukaan kuvien katsottiin olevan yhtyeen imagolle liian suuri riski ja siksi ne jätettiin julkaisematta. Manageri kertoo kirjassaan bändin keulahahmon halunneen kaikin keinoin piilottaa kuvat.