Snooki ahtautui uikkareihin – tässä tulos

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tämä hetken kohutuimman realitysarjan, Jersey Shoren, kolmatta tuotantokautta kuvataan parhaillaan taas Jerseyn maisemissa, kun sarjan tähtien lakko saatiin viime viikolla sovittua palkankorotuksilla. Nyt sarjan tunnetuimmat naistähdet, Nicole ”Snooki” Polizzi ja Jenni ”Jwoww” Farley, ovat suunnanneet rannalle.

Aiemmin Snooki ei suostunut esittelemään omaa bikinivartaloaan, joka on hieman ”luonnollisempi” kuin monilla muilla julkkistähdillä. Nyt Snooki on kuitenkin jälleen uskaltautunut patsastelemaan yksiosaisissa uikkareissa Jerseyn rannoilla yhdessä kollegansa Jwoww’n kanssa, joka oli puolestaan pukeutunut bikineihin. Tytöt pulikoivat samalla myös meren aalloissa viilentymässä. Katso kuvat tästä.

Taannoin selvisi, että Snooki ei olekaan italialaistaustainen, kuten hän ja muut Jersey Shore -sarjan tähdet ovat julkisuudessa antaneet ymmärtää. Myös sarjan toinen tähti Jenni ”Jwoww” Farley on paljastanut olevansa sukujuuriltaan espanlajainen eikä italialainen. Jwoww on ikuistettu lukuisia kertoja bikineissä, mutta Snooki on pitänyt rehevän vartalonsa yleensä vaatteiden alla piilossa.