50 Cent päätti karmean laihduttamisensa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin hiphop-tähtiin lukeutuva 50 Cent nousi toukokuussa otsikoihin julkaistuaan Twitter-blogissaan karmaisevia valokuvia itsestään. Supertähti oli nimittäin kuihduttanut itsensä pelottavaan kuntoon elokuvarooliaan varten.

Paino putosi yhdeksän viikon tiiviillä treenillä ja sairaalloisella ruokavaliolla, koska hän esittää uudessa Things Fall Apart -elokuvassaan syöpäpotilasta. Tuolloin luurankoa muistuttanut hiphop-artisti on nyt viimein saanut leffan kuvaukset suoritettua ja saanut siten palata taas normaaliin ulkomuotoonsa. Katso ennen ja jälkeen -kuvat tästä.

Nyt Fifty kertoi blogissaan, että heti kuvausten päättymisen jälkeen hän suuntasi nauttimaan ensimmäisen kunnon ruoka-annoksen kuukausiin. Lautaselta löytyi silloin pihviä. Artisti kertoi kokemuksistaan tiistaina myös suositussa The View -keskusteluohjelmassa.