Tara Reid vilautti paljasta alapäätään ympäripäissään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Tara Reid kihlautui alkuvuodesta nettiyrittäjä Michael Axtmannin kanssa ja pariskunnan häitä oli määrä juhlia toukokuussa. Kohukaunottaren hääsuunnitelmat pantiin kuitenkin yllättäen hyllylle, mutta syytä suhteen päättymiselle ei ole paljastettu.

Monien elokuvien lisäksi myös Playboy-lehden rohkeista kuvistaan tunnettu Tara Reid oli aiemmin otsikoissa myös muhkuraisen vatsansa merkeissä. Rasvaimun takia pilalle mennyt vatsa saatiin kuitenkin keväällä kuntoon korjausleikkauksella. Nyt Tara on kuvattu juhlimassa kosteissa merkeissä yökerhossa Saint Tropezissa.

Ex-poikaystävänsä Michael Axtmannin ja julkkisystäviensä kanssa ympäripäissään juhlimassa ollut Reid tuli samalla vilautelleeksi paljasta alapäätään. Katso kuva tästä. Vielä hetkeä aiemmin Taralla oli samanlaisessa kuvassa mustat alushousut jalassaan, mutta bileiden tiimellyksessä ne olivat kadonneet.

34-vuotias Tara Reid on esiintynyt uransa alkuvaiheen saippuasarjojen jälkeen myös elokuvamaailmassa. B-luokan komedioiden lisäksi hänen uralleen mahtuu myös pari menestyselokuvaa, kun hänet kiinnitettiin aikoinaan American Pie -elokuvien tähdeksi. 2000-luvulla menestysroolit ovat kuitenkin antaneet odottaa itseään. Vuonna 2010 Tara Reid nähdään elokuvassa Land Of Canaan.