Homoviesti ei ollutkaan pilaa – teinitähti tuli kaapista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britanniassa kohistiin äskettäin tapauksesta, jossa sikäläisen X Factor -ohjelman viimevuotisen 19-vuotiaan voittajan, Joe McElderryn, Twitter-blogiin päässyt tunkeilija kirjoitti popparin nimissä viestin, jossa laulaja muka myönsi olevansa homoseksuaali.

Nyt asiassa on tapahtunut yllättävä käänne, kun Joe McElderry on pian tämän jälkeen astunut kaapista ja ilmoittanut, että viestin sisältö piti sittenkin paikkansa ja että hän on todellakin homoseksuaali. Joe kertoi The Sun -lehdelle, että hakkerin tempaus osoitteutui lopulta positiiviseksi asiaksi, koska se sai hänet ajattelemaan omaa seksuaalisuuttaan uudella tavalla.

– Luulen että Twitter-tapaus oli se hetki jolloin ymmärsin olevani homoseksuaali. Katsoin sitä ja ajattelin, että pitäisikö minun vaivautua siitä jotenkin, Joe kertoi lehdelle.

Poptähti kertoi myös, että koko tilanne ja asian paljastaminen olivat hänelle lopulta vapauttava kokemus, vaikkakin omalle äidille kertominen oli vaikeaa. X Factor -ohjelman luoja Simon Cowell soitti Joelle pian asian paljastuttua ja kertoi tukevansa poikaa täysin. Cowellin levy-yhtiö julkaisee McElderryn esikoislevyn ensi lokakuussa. Nuorikaisen menestystä on ehditty jo epäillä Britanniassa, koska levyn tekeminen on kestänyt niin pitkään.