Povipommi Katie Pricen mies lähti: ”Ero vain ajan kysymys”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian seuratuin aviopari, Katie Price ja hänen uusin miehensä Alex Reid, on pian mahdollisesti historiaa ainakin jos tuoreimpiin lehtitietoihin on luottaminen. Povipommi ja naistenvaaatteista pitävä vapaaottelija ovat nimittäin jälleen ajautuneet riitoihin ja Alex on lähtenyt pariskunnan asunnosta vanhempiensa luokse selvittelemään ajatuksiaan.

Uudesta käänteestä kertoneen News of the World -lehden mukaan pariskunta on parhaillaan eron partaalla, sillä Alex on saanut tarpeekseen vaimostaan. Katien, eli povipommi Jordanin, kerrotaan syyttävän Alexia singlensä taannoisesta floppaamisesta ja siitä ettei mies ole onnistunut saattamaan vaimoaan vielä raskaaksi.

Katie on kertonut aiemminkin julkisuudessa haluavansa epätoivoisesti perheenlisäystä yhdessä uuden aviomiehensä kanssa. Alex ei puolestaan pidä vaimonsa leikellyistä vartalosta ja kasvoista. Viimeinen niitti Alexille oli kuitenkin taannoinen televisio-ohjelma, jossa Katie soitti ex-miehelleen Peter Andrelle ja pyysi saada viettää yön lasten kanssa Andren asunnossa.

– Alex on saanut tarpeekseen. Hän on kyllästynyt Katien käytökseen. Hän kertoi, että Katien pitää muuttua tai muuten hän eroaa. Kun Alex näki tuon televisio-ohjelman hän ymmärsi asian niin, että Katie haluaa epätoivoisesti tavata Peterin. Se oli hänelle kuin isku vasten kasvoja. Sen jälkeen hän pakkasi tavaransa ja matkusti vanhempiensa luokse, lähipiiristä kerrottiin News of the World -lehdelle.

Uusimmat