AnnaLynne McCord jätti rintaliivit kotiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositusta 90210-nuorisosarjasta tunnetuksi tullut televisiokaunotar AnnaLynne McCord on tähdittänyt varsin lyhyellä urallaan jo monia televisiosarjoja ja elokuvia sekä poseerannut viime aikoina runsaasti myös viihdelehtien sivuilla.

Viime viikolla AnnaLynne ikuistettiin pariinkin otteeseen hoikan vartalonsa kanssa bikineissä allasbileissä. Nyt hän on saanut kuitenkin puettua jo vaatteet ylleen, mutta rintaliivit jäivät ilmeisesti kuitenkin piirongin laatikkoon. Tuoreista kuvista päätellen Los Angelesissa oli kuvaushetkellä hieman viileähkö keli. Katso kuvat tästä.

21-vuotias AnnaLynne McCord on urallaan nähty muiden muassa televisiosarjoissa Ruma Betty, O.C., CSI Miami ja Muodon vuoksi. Parhaillaan hän siis tähdittää myös Beverly Hills 90210 -sarjan uudelleen lämmiteltyä versiota. Lisäksi hänet on voinut bongata muutamista elokuvista. Hänen Rachel-pikkusiskonsa odotetaan seuraavan isosiskon jalanjäljillä, ja sisko onkin jo poseerannut myös viihdelehtien sivuilla.

Uusimmat