Tamperelaiset saavat varautua ruuhkiin ja lentomeluun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ensi viikon lopulla 14. – 15. elokuuta Tampere-Pirkkalan lentokentällä järjestetään massiivinen kaksipäiväinen ilmailutapahtuma Tampere International Airshow 2010, joka on Suomen ilmailuliiton vuoden päälentonäytös Suomessa tänä vuonna.

Tapahtuman järjestäjät ovat nyt ilmoittaneet, että lauantaina 14. elokuuta lentonäytöksiä järjestetään kello 10.00 – 18.00 ja sunnuntaina 15. elokuuta samaan aikaan kello 10.00 – 18.00. Tuolloin Tampereen ja Pirkkalan alueilla voi aiheutua tavallista enemmän lentomelua. Näiden aikojen ulkopuolella lentotoimintaa on myös käynnissä, mutta se ei sisällä erityistä lentonäytösohjelmaa.

Näytöksen johdosta kasvanut melukuorma on kuitenkin luonteeltaan hetkellistä, jonka lisäksi käytettävä kalusto on pääasiassa vain kohtuullista melua tuottavaa. Mukaan mahtuu kuitenkin myös hävittäjäkalustoa, jonka aiheuttama melu on hyvä tiedostaa etukäteen. Normaalia suurempaa melua tuottavan hävittäjäkaluston esiintyminen tapahtuu kello 16.50 – 17.30 välillä.

Alueen asukkaita ja paikalle saapuvia pyydetään lisäksi varautumaan poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin ja ruuhkiin Tampere-Pirkkalan lentokentän lähialueella. Tampere International Airshow -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Ilmailuliitto ry ja Speed Festivals Oy.