Sofia Vergaran rintavaossa on tyyliä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kolumbialainen malli-näyttelijä Sofia Vergara on tähdittänyt lukuisia elokuvia ja televisiosarjoja, mutta todellinen läpimurto on antanut vielä odottaa itseään. Baywatch-sarjassa jo 90-luvulla vilahtanut muodokas kaunotar on tosin menestynyt seksikkäimpien naisten listoilla.

Parhaiten Sofia tunnetaan kuitenkin Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kilpailijana vuoden 2009 tuotantokaudelta. Viime viikkoina hänet on nähty useita kertoja viihdelehtien sivuilla poseeraamassa bikineissä lomareissullaan. Nyt Sofia on kuitenkin päässyt takaisin julkkisjuhlien arkeen. Tällä kertaa hänet on ikuistettu varsin tyylikkäässä sinisessa cocktail-mekossa. Katso kuvat tästä.

38-vuotias kolumbialaissyntyinen Sofia Vergara on nähty kymmenessä elokuvassa sekä yhtä monessa televisiosarjassa ja näytellyt myös Broadwayn teatterilavalla. Vuonna 2009 hän oli mukana Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa. Hänet löydettiin malliuralle alunperin uimarannalta ja 17-vuotiaana hän teki ensimmäisen televisiomainoksensa Pepsille. Nykyisin hän näyttelee Täydelliset naiset -sarjan kolumbialaisessa versiossa. Sofia synnytti esikoisensa vain 20-vuotiaana.

Uusimmat