Kelly Brook alastomana lenkkarimainoksessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen näyttelijä-malli Kelly Brook on palkittu muiden muassa maailman kauneimmasta julkkisvartalosta ja maailman kauneimmista sääristä. Nykyisin Kelly on jo viihdelehtien vakiotavaraa ympäri maailman ja samalla hän tekee sievoista tiliä myös mainossopimuksillaan.

Britain’s Got Talent -kisan tuomarin pestistä pikapotkut taannoin saanut Kelly on poseerannut alkaneen vuoden aikana jo lukuisia kertoja erilaisissa alaston- ja bikinikuvissa sekä mainoksissa esimerkiksi Reebokille, Ultimolle ja Ralph Laurenille. Playboy maksoi hänelle nakukuvista puoli miljoonaa dollaria. Nyt Kelly nähdään Reebokin lenkkarimainoksessa jo toistamiseen. Tälläkin kertaa hän on täysin alastomana lukuunottamatta jalassa olevia lenkkikenkiä. Katso kuva tästä tai alta.

Kelly Brook Reebok Nude

30-vuotias englantilainen Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi. Vuonna 2009 hän sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä.

Kelly Brook Reebok Nude

Uusimmat