Katy Perry esitteli meloninsa – näitä kuvia ei lehdessä nähdä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Katy Perry on ollut viime päivinä runsaasti otsikoissa monistakin syistä. Erityisesti hänen rohkeat nakuposeerauksensa eri lehdissä ovat ylittäneet uutiskynnyksen ympäri maailmaa. Parhaillaan Perry nähdäänkin yläosattomissa Rolling Stone -lehdessä.

Saman lehden kuvaussessiosta on nyt julkaistu kulissien takaisia valokuvia, joissa popkaunotar nähdään keikistelemässä kameran edessä. Katy Perry keikistelee kuvauksissa innokkaasti meloni käsissään. Katso kuvat tästä.

Naimisiin vielä tämän vuoden aikana aikova laulaja kertoo lehden haastattelussa muiden muassa kuinka hän uskoo, että jokainen supertähti googlettaa oma nimeään nähdäkseen mitä hänestä verkossa kirjoitetaan.

– Ehkäpä sitä voisi lopettaa oman nimensä päivittäisen googlettamisen, koska maailma ei pyöri sinun ympärilläsi, Perry totesi.