Britney Spearsille kuittaillaan suosikkisarjassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalla suurta suosiota niittänyt televisiosarja Glee on toiminut monien supertähtien temmellyskenttänä, kun sarjassa on nähty useita julkkisvieraita. Tuorein huhuttu vierailijanimi on Justin Timberlake.

Taannoin julkisuudessa kerrottiin myös Britney Spearsin vierailusta. Nyt on kuitenkin selvinnyt, että Britney Spears ei olekaan mukana sarjassa. Kyseinen jakso nivoutuu pitkälti supertähden elämän ja musiikin ympärille. Sarjan tuotantoyhtiö on ilmoittanut, että Spearsia ei kuitenkaan ohjelmassa nähdä.

Jane Lynchin mukaan jaksossa Matt Morrisonin esittämä roolihahmo herra Schuster ei arvosta lainkaan Britneyn musiikkia, kun lapset ovat puolestaan laulajan suuria faneja. Lopulta myös Schuster innostuu Spearsin musiikista ja leikkaaja jopa päänsä kaljuksi popparin taannoisesta tempauksesta vitsaillen.