Miss Suomelta kenkää saanut Petsku Facebookissa: ”Viivi puhui itsensä pussiin!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miss Suomi Viivi Pumpasen jättämä Pezhman ”Petsku” Ahmadi on jälleen avannut sanallisen arkkunsa Facebook-profiilissaan. Viikonlopun Ilta-Sanomissa Viivi kertoi suhteen perustuneen valheisiin ja rahaan. Hän kertoi ettei ollut tottunut elämään rahalle, eikä tiennyt lopulta  koko totuutta pariskunnan raha-asioista.

Jätetty poikaystävä otti lehtijutun jälkeen jälleen internetin yhteisöpalvelun avukseen esittääkseen oman näkemyksensä asioista tilapäivityksessään.

– Naureskelee tämän päivän Ilta-Sanomissa ollutta juttua :) ”Olin haaveillut tästä yhdestä tietystä prätkästä ja Petsku tiesi sen. Meillä on yhteinen tili ja olimme jo suunnitelleet pyörän ostamista minulle, mutta en tiennyt, että Petsku olikin jo hankkinut sen, Viivi kertoi onnellisena heinäkuun alussa.” Jepjep ja nyt Viivi kertoo, että ei halunnut materiaa. Puhuuko joku nyt itsensä pussiin? ;), Ahmadi kirjoitti.

Lauantaina Viivi Pumpanen kertoi matkaavansa Las Vegasiin ja Miss Universum -kilpailuihin. Hän lähetti samalla terveisiä tukijoilleen.

– Pitäkää huoli toisistanne ja halikaa paljon siitä tulee hyvä mieli ystävälle! :) Viivi ilmoitti.