Alicia Keys on seksikäs odottava äiti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on nyt suunnannut merelliselle häämatkalle nauttimaan auringosta. Alicia on samaan aikaan raskaana ja odottaa pariskunnalle heidän esikoistaan.

Monien muiden supertähtien tavoin myös Alicia Keys miehineen lekottelee parhaillaan suurella huvijahdilla, josta myös paparazzien on helppo heidät bongata. Keys ikuistettiin nimittäin viikonloppuna nautiskelemassa huvijahdin kannella bikineihin sonnustautuneena. Kuvien perusteella häntä voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä seksikkäimmistä odottavista äideistä. Katso kuvat tästä.

29-vuotias amerikkalainen Alicia Keys, oikealta nimeltään Alicia Augello Cook, aloitti soittamisen ja laulamisen jo seitsemänvuotiaana. Varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 2001, jolloin hän oli yksi maailman myydyimmistä naisartisteista Songs In A Minor -debyyttialbumin myytyä yli 12 miljoonaa kappaletta.