Lindsay Lohan paljastelee tuhmissa mainoskuvissa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä-poptähti Lindsay Lohan on parhaillaan saamassa hoitoa päihdeongelmiinsa Los Angelesin UCLA-sairaalassa, jonne hänet kiidätettiin suoraan vankilasta. Hänen kerrotaan saavan hoitoa mielialahäiriöihinsä ja päihderiippuvuuksiinsa. Samaan aikaan hänen malliuransa on yllättävässä nousussa.

Ehtiväinen julkkistähti poseerasi juuri ennen vankilatuomionsa alkamista vähissä vaatteissa useammankin lehden kansikuvissa ja sisäsivuilla, ja nyt joukkoon on lisätty myös kahden vaatemerkin mainoskuvat. Lindsay poseeraa Marc Eckon uuden malliston paljastavissa mainoskuvissa muiden muassa nostamassa paitaansa rintojen yli ja mustassa kasvot peittävässä naamiossa. Katso kuvat tästä. Lisäksi hänet nähdään samaan aikaan myös 6126-merkin mainoskuvissa. Katso kuvat tästä.

Lindsay Lohan on siis parhaillaan sairaalahoidossa Los Angelesissa mielenterveydellisten ongelmiensa ja päihderiippuvuutensa takia. Viime viikolla Inferno-elokuvan tuottaja ilmoitti, ettei Lindsay olekaan saanut potkuja elokuvasta. Näin ollen hänen tulevaisuutensa voi nyt näyttää jopa valoisalta.

Uusimmat