Rihanna räväkässä kuontalossa käsi jalkovälissä – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu r&b-tähti Rihanna on palanut jälleen pienen tauon jälkeen esiintymislavoille. Kiertueen pitkän Euroopan osuuden jälkeen turnee siirtyi heinäkuun alussa Pohjois-Amerikkaan. Nyt Rihanna on esitellyt uuden räväkän hiustyylinsä.

Supertähti värjäsi hiuksensa punaisiksi jo jokunen viikko sitten, mutta siitä saakka punainen väri on kuitenkin yhä vaalentunut kerta kerralta. Nyt r&b-suosikkilaulajan kuontalo on jo räväkän kirkkaanpunainen. Rohkeista asuistaan tunnettu kaunotar kouri konserttilavalla samalla jalkoväliään yleisön ja kuvaajien riemuksi. Katso kuvat tästä ja lisää kuvia tästä.

Pitkällä maailmankiertueella olevan tähden raideri, eli vaatimuslista, päätyi taannoin julkisuuteen. Sen mukaan takahuoneen verhojen ja maton tulee olla eläinkuosia, ja siellä tulee olla tulppaaneilla ja ruusuilla täytettyjä maljakoita. Huoneen värityksen tulee olla mielellään jäänsininen. Erityisesti listassa on kiinnitetty huomiota wc-tiloihin ja kylpyhuoneeseen, joiden tulee olla tahrattomia ja syväpuhdistettuja.

Uusimmat