Big Brother -talon tänään julkistetut ensimmäiset putoajat ovat BB-Jani ja BB-Maria, joiden välillä oli ainakin Janin puheiden perusteella myös jonkinlaista romanssia. Maria oli kuitenkin suhteesta hieman toista mieltä.
Vaaleahiuksiselta neitokaiselta tiedusteltiin nimittäin talosta päästyään hänen tunteistaan Jania kohtaan. Todellisia molemminpuoleisia tunteita ei Marian mukaan ollut.
– No, jos totta puhutaan niin en ollut, Maria kertoi studiohaastattelussa.
BB-Maria kritisoi aiemmin talon muita asukkaita ja totesi heidän olevan ”nobodyjä”. Talosta päästyään hän oli edelleen samoilla linjoilla.
– No semmoisia tavallisia mun mielestä. Olen tavallinen, mutta en halua elää taviselämää. Lähdin BB-taloon että pääsisin julkisuuteen ja että saisin naamani telkkariin, Maria kertoi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten BB Maria 2010 tai laajemmin aihealueesta Big Brother -osioistamme.