BB: Nino ja Niko muistelivat – asukkaille rangaistus?

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa asustaa parhaillaan myös kaksi aikaisemmilta tuotantokausilta tuttua asukasta, BB-Nino ja BB-Niko. Heitä on kuitenkin kielletty keskustelemasta aikaisemmista kausistaan talossa.

Nyt miehet ovat kuitenkin mahdollisesti rikkoneet tätä heille päiväkirjahuoneessa annettua määräystä, sillä miehet muistelivat kahdestaan BB-talon pihamaalla kokemuksiaan ohjelmasta ja siten myös aikaisempia tuotantokausiaan.

Isoveli ei ole vielä langettanut rikkomuksista rangaistuksia, mutta sellainen voi hyvinkin olla luvassa. Tähän mennessä rangaistuksia on kohdistettu sääntöjä rikkoneiden sijaan myös muihin asukkaisiin, kuten esimerkiksi tannoisessa Ksenian tapauksessa. Tuolloin BB-Ksenia oli rikkonut kaksi mikrofonia porealtaassa, mutta muut saivat rangaistuksen ja Ksenia määrättiin nauttimaan talon antimista.