Paris Hilton pidätettiin Japanissa – porttikielto maahan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parin viime päivän aikana viihdelehdet ovat kertoneet kuinka Paris Hilton tuomittiin tuoreimmasta huumekärystään vuoden ehdolliseen vankeuteen, sakkoihin ja yhdyskuntapalveluun. Nyt Parisille on ilmaantunut myös hieman toisenlaisia ongelmia.

Las Vegasissa tapahtuneen huumepidätyksen aallot ovat nimittäin nyt lyöneet aina Japaniin saakka, kun superjulkkis matkasi sinne heti oikeudenkäyntinsä jälkeen. Japaniin päästyään Hilton otettiin nimittäin kiinni rajaviranomaisten toimesta, koska häntä ei haluttu päästää lainkaan maahan huumetuomionsa takia.

Hilton oli saapunut Japaniin liikematkalle hoitamaan bisneksiään, mutta tuore huumetuomio esti hänen pääsynsä lentokenttää pidemmälle. Julkkistähti pidätettiin ja hänet vietiin kuulustelteltavaksi usean tunnin ajaksi, Access Hollywood kertoo. Parhaillaan Paris odottelee lentokentän hotellissa asian selviämistä. Viime viikkoina Hiltonin on väitetty salakuljettavan huumeita vaginassaan, joten ei ole ihme että tulli- ja rajaviranomaiset ovat keskimääräistä kiinnostuneempia hänen tekemisistään.