Google Street View ongelmissa Tsekissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tämän vuoden helmikuussa Google avasi Suomessakin kovasti kohutun Google Street View -karttapalvelunsa, josta nousi kohua verkkopalvelusta löytyneiden paljastavien kuvien takia. Sittemmin samainen karttapalvelu on törmännyt ongelmiin muuallakin.

Esimerkiksi Saksassa Googlen palvelusta on noussut valtava kohu, jota on jouduttu käsittelemään myös korkeinta poliittista johtoa myöden. Nyt sama tilanne on käsillä myös Tsekissä, jossa viranomaiset ovat toistuvasti kieltäneet kuvausten jatkumisen, Wall Street Journal uutisoi tänään. Kyseessä on tuorein käänne kiistassa, joka on jatkunut jo useita viikkoja.

Google on yrittänyt täyttää sen kuvauksille asetettuja ehtoja sitä mukaa kun niitä on asetettu. Pääasiallinen ongelma on sama kuin Suomessakin taannoin, eli kameroiden kuvauskorkeus. Se mahdollistaa muiden muassa ihmisten takapihojen kuvaamisen, mikä taas voi johtaa yksityisyyden suojan loukkaamiseen. Tästä huolimatta kameroiden korkeutta ei ole saatu säädettyä viranomaisten haluamalle tasolle.

– Meidän näkemyksemme on, että ongelma korjaantuisi mikäli kamerat olisivat alempana, Tsekin viranomaisten edustaja Igor Nemec kertoi uutistoimisto AP:lle.