Twitterin pornohyökkäyksen aiheuttanut teinipoika: ”En kadu!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen ympäri maailmaa ihmeteltiin maailman suosituimpiin yhteisösivustoihin lukeutuvan Twitter-blogipalveluun kohdistunutta iskua, jossa palvelu suorastaan täyttyi japanilaisesta pornosta myös monien julkkistähtien nimissä. Nyt iskun aiheuttaja on selvinnyt.

Esimerkiksi Britanniassa ihmeteltiin ensin miksi tunnetut poliitikot ja artistit olivat julkaisseet pornografiaa mikroblogissaan. Pian selvisi, että julkaisut oli tehty heidän tietämättään ja että kyseessä olikin palveluun iskenyt mato. Ongelman lähde paikannettiin pian Australiaan ja Melbournessa asuvaan 17-vuotiaaseen Pearce ”@zzap” Delphiniin.

Nuori mies ei kuitenkaan ollut kirjoittanut iskun mahdollistanutta koodia, vaan ainoastaan löytänyt Twitter-palvelun koodista turva-aukon, joka sen mahdollisti. Pearce kirjoitti mouse over -toiminnosta löytämästään viasta blogipalvelussa ja tieto levisi nopeasti. Pian aukkoa hyödyntävä mato iski palveluun ja sen suoltama pornografinen materiaali levisi äärimmäisen nopeasti. Australialainen ei joudu tapahtuneesta vastuuseen, eikä hän myöskään kadu tekoaan.

– Lähettäessäni viestiä minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä tulisi tapahtumaan. Twitter olisi ehkä hoitanut asian paremmin. Näyttää siltä, että he ovat nyt korjanneet ongelman, joten minä voin palata takaisin raportoimaan tylsästä elämästäni. Itse asiassa tänään on meillä päivällisenä kananmunia ja pekonia, Delphin kertoi mikroblogissaan.