Matt LeBlanc raivostui – toimittaja kutsui Joeyksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin televisiosarjoihin vuosien ajan lukeutunut Frendit päättyi jo vuosia sitten, mutta sarja pyörii edelleen yli sadan maan televisiokanavilla. Sarjan tähdet eivät ole sittemmin Jennifer Anistonia lukuunottamassa niittäneet kovinkaan suurta menestystä.

Komediasarjassa Joeyn roolia esittänyt Matt LeBlanc teki jonkin aikaa omaa Joey-sarjaansa, joka loppui kuitenkin heikkoon suosioon. Moni kuitenkin yhdistää miehen edelleen Joey-hahmoon, mistä mies ei ole itse lainkaan otettu. Lontoon muotiviikoilla hän suivaantuikin kun Daily Mail -lehden toimittaja kysyi mitä Joeylle kuuluu.

– En ole Joey! Uskallatkos kutsua minua Joeyksi. Se on ohi, joten älä kutsu minua v**un Joeyksi. Haluan jättää sen kaiken jo taakse ja siirtyä eteenpäin. Olen Matt, Matt LeBlanc. Joey on historiaa ja yritän nyt tehdä jotain uutta. Teen parhaillaan Frendit-tuottajien kanssa komediaa Englannissa ja sillä ei ole mitään tekemistä Joeyn kanssa, Matt Blanc kertoi.