Aviomiestä hakattiin kehässä – povipommi vuodatti kyyneleitä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian seuratuimpiin julkkiksiin lukeutuva Katie Price, eli povipommi Jordan, on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa ja lähipiirin mukaan rypenyt kotonaan itsesäälissä romahtaneen suosionsa takia. Nyt muodokas tähti on kuitenkin näyttäytynyt jälleen julkisuudessa.

Viikonloppuna Katie Price oli nimittäin seuraamassa aviomiehensä Alex Reidin vapaaottelua Birminghamissa. Hän ei kuitenkaan onnistunut välttämään tunnekuohua katsoessaan miehensä ja Tom ”Kong” Watsonin välistä kamppailua kehässä.

Brittiläinen Metro-lehti kertoo povipommin vuodattaneen kyyneleitä katsomossa samalla kun hänen miehensä kamppaili kehässä verisenä ja mustelmilla. Price oli pukeutunut otteluun tapansa mukaan varsin näyttävään pikkumustaan. Julkkisten Big Brother -kilpailun taannoin voittanut Alex Reid hävisi lopulta ottelun pisteillä.