Megan Fox vilautti peppuaan kuvaajille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Transformers-elokuvien tähti Megan fox on keikistellyt viime aikoina myös näyttävissä mainoskuvissa esimerkiksi Emporio Armanin alusvaatteissa ja farkuissa. Kaunotar kiinnitettiin kampanjan mainoskasvoksi jo viime keväänä.

Tällä kertaa leffakaunotar on ikuistettu saapumassa julkkisjuhliin. Megan oli pukeutunut lyhyeen mustaan minihameeseen, jonka alta Foxin peppu vilahteli paparazzien iloksi neitokaisen noustessa häntä kuljettaneesta autosta. Katso kuvat tästä.

Megan Foxin edelleen jatkuvasta suosiosta on tuoreimpana osoituksena taannoinen Teen Choice Awards -gaala, jossa Megan palkittiin vuoden naistähtenä. Jatkossa häneltä odotetaan kuitenkin uusia menestysrooleja mikäli kaunotar aikoo pysyä huipulla.