Jessica Alba märkänä ja seksikkäänä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Jessica Alba nähdään pian valkokankaalla uusissa The Killer Inside Me ja Machete -elokuvissaan. Perheeseensä pitkään keskittynyt tähti on uusien elokuviensa myötä aktivoitunut myös julkisuudessa.

Viime päivinä Jessica Jessica on ikuistettu muutaman kerran varsin näyttäviin ja seksikkäisiin kuviin. Nyt sama meno jatkuu entistäkin näyttävämmillä kuvilla. Britannian GQ-lehden sivuilla Jessica poseeraa märkänä ja seksikkäänä. Katso kuvat tästä.

Kerroimme aiemmin pari viikkoa sitten, että Jessica Albasta verkossa liikkuneet alastonkuvat ovat kuvankäsittelyn tuotetta. Kaunotar nähdään alastomana suihkussa Machete-elokuvassa, mutta todellisuudessa hänellä oli kohtauksessa alusvaatteet yllään. Ne poistettiin myöhemmin digitaalisesti. Viime viikkoina Jessica on poseerannut muiden muassa Genlux, Cosmopolitan ja FHM-lehtien sivuilla sekä Diorin muotinäytöksessä.