Itsenäisyyttä juhlitaan jälleen Tampereella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella itsenäisyyspäivän aattona jo 23. kerran Sokos Hotel Ilveksessä järjestettävä Ilveksen iloinen itsenäisyys -tapahtuma on muodostunut vuosien varrella jo ilmiöksi, sillä arvokkaassa tilaisuudessa Suomen itsenäisyyttä juhlii jopa yli tuhat vierasta.

Perinteiseen tapaan tapahtuma järjestetään tänäkin vuonna 5. joulukuuta. Tänä vuonna tilaisuudessa esiintyvät muiden muassa Vicky Rosti ja Menneisyyden Vangit, Sunrise Avenue, Dallape ja erikoiskokoonpano Finlandia Allstars, jossa lavalle nousevat esimerkiksi Neumann, Aikakoneesta tuttu Sani, Ressu Redford ja Neon2-yhtyeen Jussi.

Tilaisuudessa palkitaan myös tyylikkäimmät mies ja nainen.

– Tärkeintä on kokonaisuus. Asuun, hiuksiin ja yleislookiin panostaminen niin että ne sopivat kantajan persoonaan on tärkeää. Liiallisella varman päälle ottamisella ei vielä pärjää, pieniä pienillä irtiotoilla saa takuulla tuomarin huomion, voittajat kruunaava Gekko vinkkaa.