AnnaLynne McCord kireässä märkäpuvussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositusta 90210-nuorisosarjasta tunnetuksi tullut televisiokaunotar AnnaLynne McCord on tähdittänyt varsin lyhyellä urallaan jo monia televisiosarjoja ja elokuvia. Hän nousi viime vuonna Hollywoodin seuratuimpien tähtien joukkoon, ja hän on sittemmin pysytellyt tiiviisti otsikoissa.

Alkuvuoden AnnaLynne piti matalaa profiilia, mutta kesän ja syksyn aikana televisiotähti on poseerannut useita kertoja esimerkiksi näyttävissä iltapuvuissa ja bikineissä. Taannoin AnnaLynne ja hänen Angel-siskonsa yllättivät suutelemalla muotinäytöksessä. Tällä kertaa AnnaLynne on ikuistettu vesileikeissä, ja asuna oli bikinien sijaan märkäpuku. Katso kuvat tästä.

21-vuotias nouseva tähti AnnaLynne McCord on urallaan nähty muiden muassa televisiosarjoissa Ruma Betty, O.C., CSI Miami ja Muodon vuoksi. Parhaillaan hän siis tähdittää myös Beverly Hills 90210 -sarjan uudelleen lämmiteltyä versiota. Lisäksi hänet on voinut bongata muutamista elokuvista.