Näitä Marilyn Monroen alastonkuvia ei lehdessä nähty

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu julkkiskaunotar Marilyn Monroe on yhä edelleen, vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen, yksi maailman tunnetuimmista glamour-malleista kautta aikojen. Lähiaikoina hänen elämäänsä päästään tutustumaan myös valkokankaalla.

Marilyn Monroe valloitti satojenmiljoonien miesten sydämet laulullaan ja näyttelemisellään, mutta ennen kaikkea alastonkuvillaan. Hän lieneekin yksi historian tunnetuimmista ja ihailluimmista nakumalleista. Monroen kuvaussessioiden ylijäämämateriaalia on nyt julkaistu lisää myös verkossa. Katso kuvat tästä.

Kyseisissä kuvasarjoissa Marilyn Monroe nähdään useita kertoja myös alastomana. Samojen kuvaussessioiden onnistuneimmat otokset on toki nähty jo vuosikymmenten ajan, mutta nyt myös lehteen aikanaan päätymättömätkin kuvat on saatu ihailtavaksi.