Lennolla seonnut stuertti sai tuomionsa – ja 200 000 fania Facebookiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pari kuukautta sitten lehtien sivuilla ympäri maailmaa kirjoitettiin amerikkalaisen JetBlue-lentoyhtiön stuertin, Steven Slaterin, näyttävästä tempauksesta, joka olisi voinut viedä hänet jopa vuosiksi vankilaan. 28-vuotta lentoyhtiössä töissä ollut Slater raivostui lennon jälkeen naisasiakkaalle.

Slater purki raivoaan ensin lentokoneen kuulutusjärjestelmän kautta ja sen jälkeen otti juomia mukaansa, avasi brasilialaisvalmisteisen Embraer ERJ-190 -lentokoneen oven ja hyppäsi alas automaattisesti lauennutta hätäliukua pitkin ja lähti kotiinsa. Poliisit pidättivät miehen hänen ollessaan jo petipuuhissa miesystävänsä kanssa kotonaan.

Asiaa käsiteltiin tiistaina oikeudessa New Yorkissa, ja Slater tulee selviämään ilman vankilatuomiota. Radar Online kertoo, että Slater on tunnustanut tekonsa kahteen rikokseen. Tuomari Marcia Hirch tuomitsi miehen kuitenkin vuodeksi psykiatriseen hoitoon ja saamaan päihdehoitoa. Näiden lisäksi stuertti tuomittiin 10.000 dollarin sakkoihin. Samalla hänestä on tullut julkkis, jonka Facebook-fanisivulla on jo yli 200.000 jäsentä.