Wow, rintava Sofia valjastettiin maitomainokseen – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kolumbialaissyntyinen malli-näyttelijä Sofia Vergara on tähdittänyt lukuisia elokuvia ja televisiosarjoja. Baywatch-sarjassa jo 90-luvulla vilahtanut muodokas kaunotar on menestynyt myös seksikkäimpien naisten listoilla. Viime aikoina Sofia on menestynyt malliuran lisäksi upeasti myös televisiossa.

Nyt Vergaran vetovoima on valjastettu maitomainokseen. Kyseessä on sama Got Milk? -kampanja, jossa ovat aiemmin maitoparrassa poseeranneet monet muutkin tähdet. Tällä kertaa Sofian kanssa kuvissa on mukana hänen 19-vuotias poikansa Manolo. Katso kuva tästä.

38-vuotias kolumbialaissyntyinen Sofia Vergara tunnetaan myös Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kilpailijana vuoden 2009 tuotantokaudelta. Hänet on lisäksi nähty kymmenessä elokuvassa sekä yhtä monessa televisiosarjassa ja näytellyt myös Broadwayn teatterilavalla. Hänet löydettiin malliuralle alunperin uimarannalta ja 17-vuotiaana hän teki ensimmäisen televisiomainoksensa Pepsille. Nykyisin hän näyttelee Täydelliset naiset -sarjan kolumbialaisessa versiossa. Sofia synnytti esikoisensa vain 20-vuotiaana.

Vergaran televisiosarja Modern Family voitti taannoin Emmy-palkinnon, ja se oli 20 vuoteen ensimmäinen ABC-kanavan komedia, joka palkittiin Emmy-pystillä. Ennen voittoa Sofia lupasi juosta alastomana pitkin Hollywoodin Sunset Boulevardia mikäli sarja voittaisi palkinnon.

Sofia Vergara