Ilves tuo rockmusiikkia jääkiekko-otteluihin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jääkiekkoseura Tampereen Ilves ryhtyy laajentamaan otteluidensa tarjontaa. Jatkossa pelien lisäksi jäähallilla on tarjolla live-musiikkia laajalla skaalalla. Ilves kertoo haluavansa kehittää otteluistaan tapahtumia, joissa tarjotaan yleisölle muutakin kuin pelkkä ottelu.

Tarkoitus on esitellä yleisölle monenlaista musiikkia ja houkutella hallille myös uusia kävijöitä. Lauantaina 30. lokakuuta Hakametsän jäähallissa voi seurata Ilves – JYP -ottelun lisäksi myös juuri uuden singlensä Roosa julkaissutta Flinch-yhtyettä. Kaksisataa ensimmäistä saavat mukaansa Flinch-yhtyeen uuden Irrallaan-albumin.

Vastaavan kokeilun on aiemmin toteuttanut toinen tamperelainen jääkiekkoseura Tappara, joka lanseerasi rock-konsertit otteluiden yhteydessä jo tammikuussa 2006. Tuolloin katsomoon rakennetulla esiintymislavalla esiintyivät Dingo-yhtyeestä tutut Neumann ja Eve.