BB-Nino Eetun naisjutuista: ”Aina saa valehdella”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on vietetty leppoisaa aamua jutustelun merkeissä, kun parhaillaan ei ole käynnissä mitään varsinaista tehtävää. Asukkaat keskustelivat muiden muassa Suomen paikkakunnista ja slangeista. BB-Elisabet kertoi järkyttyneensä jouduttuaan ensimmäistä kertaa Pudasjärvelle.

BB-Eetu ihmetteli kovasti Helsingissä puhuttavaa stadin slangia, jota hän ei oman kertomansa mukaan lainkaan ymmärrä. Siten myös naisten iskeminen Helsingissä olisi hänelle ylivoimaista. Eetu tuli samalla jälleen vihjanneeksi että hänen aikaisemmin kertomat värikkäät naisjuttunsa olivat olleet mahdollisesti hieman ylimitoitettuja.

– Mä en ole ikinä saanut turpaan. Mä meen selittään niille aina kaikkea. Naisillekin. Mä en saa naisia enää ikinä, Eetu valitteli.

– Älä viitsi, sä oot sanonut että sä oot pleieri! BB-Petri totesi.

– Sä oot sanonut, että naisia kaatuu kuin keiloja, BB-Niko muistutti.

– Aina saa valehdella, BB-Nino totesi lakonisesti.