Jessica Alba lastenleffassa seksikkäässä nahka-asussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Jessica Alba nähdään pian valkokankaalla uusissa The Killer Inside Me ja Machete -elokuvissaan. Perheeseensä pitkään keskittynyt tähti on uusien elokuviensa myötä aktivoitunut myös julkisuudessa.

Kerroimme äskettäin kuinka Jessica Alba poseerasi GQ-lehden brittiversion kuvauksissa seksikkäämpänä kuin aikoihin. Noissa kuvissa Jessica nähdään todennäköisesti uransa seksikkäimmissä otoksissa. Parhaillaan Jessica kuvaa Spy Kids 4 -elokuvaa Texasissa. Nyt hänet on ikuistettu kuumaan nahka-asuun sonnustautuneena. Ilmeistä päätellen asu ei ollut kovin mukava. Katso kuvat tästä.

Kerroimme taannoin kuinka Jessica Albasta verkossa liikkuneet Machete-elokuvan alastonkuvat osoittautuivat kuvankäsittelyn tuotetteeksi. Kaunotar nähdään alastomana suihkussa, mutta todellisuudessa hänellä oli kohtauksessa alusvaatteet yllään. Ne poistettiin myöhemmin digitaalisesti. Viime viikkoina Jessica on poseerannut muiden muassa Genlux, Cosmopolitan ja FHM-lehtien sivuilla sekä Diorin muotinäytöksessä.