BB-Nino jättää Big Brotherin lopullisesti

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa jännitetään parhaillaan kovasti tuotantokauden viimeistä varsinaista häätölähetystä, jonka jälkeen taloon jäävät enää finaaliasukkaat. Tunnelma on siis tällä hetkellä varsin tiivis ja asukkaat käyvät hieman ylikierroksilla.

Tällä kaudella jo toista kertaa ohjelmassa mukana oleva BB-Nino on ollut koko päivän hermoromahduksen partaalla, ja hän on käynyt välillä myös päiväkirjahuoneessa purkamassa tuntojaan. Sieltä tultuaan hän ilmoitti kanssa-asukkailleen jättäytyvänsä kokonaan pois julkisuudesta ohjelman jälkeen. Nino myös täsmensi, että ei enää koskaan palaisi Big Brotheriin.

– Kyllä sä oot ens vuonna Beebeessä, Petri kiusoitteli miestä.

– Haista v**tu! Mä en tulis, vaikka mulle maksettais mitä. Kyl tää tulee olee mun viimeinen kerta, Nino lisäsi.

Ninon selittelyt realityohjelman lopullisesta jättämisestä eivät vakuuttaneet Niko ja Petriä, ja molemmat jatkoivatkin miehen kiusoittelua tulevien kausien osallistumisella. Tänä iltana selviää ketkä asukkaista putoavat kisasta juuri ennen finaaliviikkoa.