Scarlett Johansson hurmaavissa kuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-kaunotar Scarlett Johansson nähtiin taannoin pitkästä aikaa valkokankaalla Iron Man -elokuvan jatko-osassa. Keväällä hän teki myös malliuraa poseeraamalla Mango-vaatemerkin mainoskuvissa ja W-lehden kannessa.

Maailman ihailluimpien ja seksikkäimpien julkkisnaisten joukkoon lukuisia kertoja rankattu kaunotar poseerasi äskettäin jo toisissa Dolce & Gabbanan mainoskuvissa, ja nyt hän on saanut uuden tittelin.

Scarlett Johansson on nimittäin valittu GQ-lehdessä Maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Maailmalta löytyy lukuisia vastaavia äänestyksiä, ja Scarlett on saanut samanlaisen tittelin ennenkin. Nyt elokuvakaunotar poseeraa samaisen lehden teemanumeron kannessa ja sisäsivuilla hurmaavissa kuvissa. Sisäsivuille neitokainen nähdään myös uimapuvussa.

Seuraavaksi Johansson nähdään viettelevänä avaruusoliona, joka ihmishahmoon naamioituneena käyttää seksuaalista vetovoimaansa hyväkseen saalistaakseen ihmisiä nälkäänsä. Kyseessä on kirjoittaja-ohjaaja Jonathan Glazerin uusin scifi-draama nimeltään Under The Skin. Ennen taannoisen Iron Man 2 -elokuvansa ensi-iltaa Scarlett Johansson keskittyi muutaman kuukauden ajan teatterin lavalla näyttelemiseen New Yorkin Broadwaylla. Siellä hän tähditti A View From The Bridge -näytelmää yhdessä Liev Schreiberin kanssa.

Scarlett Johansson