BB-Noora ja Petri karusti ulos talosta juuri ennen finaalia

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on parhaillaan menossa kuluvan tuotantokauden finaaliviikko, ja viime sunnuntaista saakka talossa on ollut kuusi asukasta. Varsinainen finaali alkaa kuitenkin tänään torstaina, ja silloin mukana on enää neljä asukasta.

Viihdelehti Staran kyselyyn vastasi yhteensä yli 1.200 lukijaa. Vastanneiden lukijoiden mukaan todennäköisimmät talosta putoajat olivat ylivoimaisesti Noora ja Eetu. Hieman toisin kuitenkin kävi, sillä juuri ennen finaalia talosta häädettiin kotimatkalle BB-Noora ja BB-Petri.

Big Brother -kilpailun voittaja selviää ensi sunnuntaina suorana lähetyksenä nähtävässä finaalilähetyksessä. Lukijoiden mukaan ylivoimaisin voittajasuosikki oli kyselyssä BB-Niko, ja toiseksi todennäköisin voittaja oli BB-Marika.