Rihanna harvinaisen estottomassa promokuvassa – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna deittaili viime vuonna hetken aikaa kanadalaista hiphop-tähteä Drakea, mutta orastava suhde päättyi kuitenkin nopeasti. Pari kuukautta myöhemmin Rihanna löysi uuden rakkaan urheilutähti Matt Kempistä, jonka kanssa laulaja seurustelee edelleen.

22-vuotias Rihanna on nyt vihjannut Interview-lehden joulukuun numerossa olevansa pian valmis perheenlisäykselle. Lisäksi Rihanna kertoi haaveilevansa kasvattavansa lapsensa kotimaassaan Barbadoksella, mutta hänen musiikkiuransa tuskin antaa siihen mahdollisuutta. Laulajan mukaan niin kaukana asuminen lasten kanssa ei olisi mahdollista.

Nyt kaunotar nähdään kuitenkin työnsä merkeissä harvinaisen näyttävässä tuoreessa promokuvassa, jossa kaunotar poseeraa paljastavassa punaisessa iltapuvussa suurehkon ruusukimpun kanssa. Kuva ei sinänsä ole mikään yllätys, sillä Rihanna on mennyt tyylillisesti rohkeampaan suuntaan jo parin vuoden ajan.