Twilight-tähden nolo hiphop-menneisyys paljastui

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Oscar-palkittu Hollywood-tähti Reese Witherspoon on viettänyt taannoisen avioeronsa jälkeen varsin rauhallista elämää suhderintamalla, mutta äskettäin hän paljasti kuitenkin pitävänsä Twilight-tähti Robert Pattinsonia todella komeana ja seksikkäänä.

Robert Pattinson on kerännyt elokuviensa avulla itselleen sankan fanijoukon, mutta elokuvatähteys ei ole aina ollut tämän ykköshaaveena. Mies nimittäin paljasti brittiläiselle Top of the Pops -lehdelle haaveilleensa hiphop-artistin urasta varhaisessa teini-iässä.

– Haaveilin yhteisesiintymisestä Eminemin kanssa. Ihailin häntä erittäin paljon ja halusin olla samanlainen kuin hän. Olin tuolloin vasta 12-vuotias ja vuotta myöhemmin minulla oli jo laatikot täynnä äänitteitä, Pattinson paljasti Top of the Pops -ohjelmassa.

– Omistan niitä vieläkin ja ne ovat hirvittäviä, koska riimittelyni olivat vain kopiota ja varastelua muilta artisteilta. Lauloin ja sepittelin äänitteissäni ghettotyyliin ”kuinka kasvoin näillä kaduilla”, mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa. En minä ole kotoisin ghetosta, vaan rauhalliselta ja mukavalta alueelta Lontoosta.