Will Smithin tytär: “Aion olla suurempi kuin Lady Gaga”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Suuren suosion aikanaan saavuttaneet kaksi ensimmäistä Men In Black -elokuvaa tekivät Will Smithistä todellisen supertähden. Miehen tytär Willow Smith on niinikään aloittanut nousun kohti Hollywoodin tähtikaartia tehtailemalla huippuhittejä.

10-vuotiaan tyttären Whip My Hair -single on ollut yksi tämän vuoden suurista hiteistä Yhdysvaltojen nuorisomarkkinoilla. Nuoren tytön ystäväpiiriin lukeutuvat muiden muassa Beyoncé ja Jay-Z ja pieni laulaja on nyt paljastanut tulevaisuuden urasuunnitelmansa.

– Haluan olla tulevaisuudessa suurempi tähti kuin Lady Gaga. Olen saanut muiden muassa riimittelytaidon isältäni, laulutaitoja äidiltä ja molemmilta olen perinyt kyvyn esiintyä kameran edessä, Willow kertoi Daily Mail -julkaisulle.

Willowia kutsutaan myös mini-Rihannaksi ulkonäkönsä, ystäviensä, esiintymistyylinsä ja rohkean asenteensa vuoksi. Vasta kymmenvuotias tyttö häkellyttää taidoillaan kaikki, mukaanlukien teinitähti Justin Bieberin. Tämän on kerrottu pyytäneen Willowia kanssaan yhteiskiertueelle Eurooppaan ensi keväällä.