”Madonna liian tylsä haastateltavaksi”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman tunnetuimpiin televisioisäntiin lukeutuva Larry King päätti torstaina peräti 25 vuotta kestäneen televisiouransa. Kymmeniätuhansia haastatteluita radioon ja televisioon tehnyt King saa tammikuussa CNN-kanavalla seuraajan realitytuomari Piers Morganista.

Tiukkasanainen Morgan on jo nyt tykittänyt mielipiteitään julkimoista, ja muutaman vuoden laulajia televisiossa haukkunut britti on samalla todennut, että esimerkiksi Madonnaa ei hänen haastattelussaan tulla todennäköisesti koskaan näkemään. Sen sijaan toinen poptähti kiinnostaa kovasti.

– Meillä on jo Lady Gaga, joten Madonnaa ei ohjelmassani tulla näkemään. Hän on liian tylsä televisioon, Piers Morgan kertoi Daily Express -lehdelle.

Madonna suivaantui kommentista, ja hänen taustavoimansa ehtivätkin iskemään nopeasti takaisin.

– Madonna ei edes tiedä kuka Piers Morgan on, mutta on kyllä Lady Gagan suuri fani, laulajan tiedottaja kertoi Pop Eaterille.

Lady Gagan lisäksi ennakkotietojen mukaan Morganin ensimmäisten haastateltavien joukkoon kuuluvat muiden muassa Diane Sawyer ja Katie Couric.